blog

Ikääntyminen on muutakin kuin kalliita laskuja yhteiskunnalle

Ikääntymistä on perinteisesti tarkasteltu lähinnä taloudellisesta näkökulmasta, vaikka se kätkee sisäänsä myös laajempia näkökulmia. Eliniän odotteen ja eläkeiän noustessa odotetaan ikääntyneiltä aktiivisempaa roolia yhteiskunnassa, mutta onko nuorempi sukupolvi valmis tähän? Ovatko odotukset realistisia? Entä mitä yhteiskunta voi tehdä edistääkseen arvokasta ikääntymistä?

”Tehdään iästä numero” – ja näin on tehtykin

Tänä vuonna vietettävä Vanhustenviikko on omistettu teemalle “Tehdään iästä numero“. Valitettavasti iästä on usein tehty numero – negatiivisessa valossa. Mediassa näkyy huolestuneita artikkeleita, jotka käsittelevät väestörakenteen ja huoltosuhteen muutoksia. Ikääntymisen ja yhteiskunnallisten menojen kasvu näyttävät kulkevan käsi kädessä, ja tämä ei varmasti ole jäänyt keneltäkään huomaamatta. Ei liene salaisuus, että Suomen väestö ikääntyy muita EU-maita nopeammin. Yksinomaan ikääntyneiden, vammaisten ja kotihoitoa tarvitsevien kulut ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja olivat vuonna 2020 yli 5 miljardia euroa. Tämän ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavan kahden vuosikymmenen aikana. (kts. blogi ”Kiinnostaisiko yli 2 miljardin säästö hoiva-alalla?”).

Mitä positiivista vanhenemisessa sitten oikein on? Äkkiseltään kun näyttää siltä, että numeroiden valossa ei juuri mitään. Olisikohan kuitenkin aika jo katsoa ikääntymistä myös uudenlaisesta, tulevaisuuden näkökulmasta?

Eläkeikä nousee, mutta kenen tulisi siihen eniten varautua?

Jos palaamme teemaan “ikääntyminen on vain menoerä”, niin yksi mielenkiintoinen seikka on se, että tämän päivän keski-ikäisten sekä sitä nuorempien odotetaan työskentelevän vielä 70-vuotiaana. Tämä narratiivi ei siis mielestäni kätke sisäänsä ikääntymistä pelkkänä menoeränä, päinvastoin. Suomessa ikäihmisten eliniän odote on jatkanut kasvuaan viimeisten vuosikymmenten aikana. Sairauksia ja sairauksien oireita pystytään hoitamaan yhä tehokkaammin sekä niitä voidaan ennaltaehkäistä hyvällä ravitsemuksella ja liikunnalla. Tämän vuoksi moni ihminen tuleekin viettämään eläkeikänsä paremmassa kunnossa, kuin heidän isovanhempansa.

Mutta tässä kohtaa tulisi tarkastella myös nuorempaa sukupolvea. Ovatko he valmiita työskentelemään yhä vanhempina? Onko realistista odottaa, että sukupolvi, joka on vahvasti sidottu älylaitteisiin, voi säilyttää fyysisen aktiivisuuden vanhempana? Mitä nuorempia sukupolvia tarkastelemme, sitä pahemmalta tilanne näyttää. Nykylasten into liikuntaan on nimittäin laskenut dramaattisesti (kts. LIITU- tutkimus). Kuinka pitkään siis on mahdollista, että elinikä nousee? Ja minkä kustannuksella se nousee?

Ehkäpä sukupolvemme tulee muuttamaan työelämää niin paljon, että työ ei ole enää perinteistä fyysistä työtä, vaan koneiden varassa tehtävää etätyötä, joka mahdollistaa työskentelyn iäkkäänä kotoa käsin. Joka tapauksessa ikääntyvillä sukupolvilla on mahdollisuus säilyttää toimintakykynsä, kunhan he pitävät huolta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnistaan. Ennaltaehkäisevä työ tulee aloittaa jo nyt.

Isto Ruokosella on turvapuhelin kotona

Ikääntyminen on moninaista, ja se tulee aina muistaa

Julkisessa keskustelussa usein tuntuu unohtuvan, että ikääntyminen on hyvin moninaista. Siinä missä toinen juoksee 90-vuotiaana maratonin, toinen on palvelujen ja avun piirissä jo 70-vuotiaana. Miten voimme tulevaisuudessa tukea jokaista ikäihmistä yksilöllisesti? Tämä haaste tulee eteemme lähivuosina. Tarvitsemme järjestelmän, joka tukee yksilöllisesti ja mahdollistaa jokaiselle oman näköisen elämän, on se sitten aktiivinen tai passiivinen.

Jokaiselle on löydyttävä paikka ja tarkoitus tästä maailmasta, oli toimintakyky ja ikä mikä tahansa.

Yksi asia on myös hyvin oleellista – ikäihmiset tulisi nähdä arvokkaina yhteiskunnan täysipainoisina jäseninä. Jokaiselle on löydyttävä paikka ja tarkoitus tästä maailmasta, oli toimintakyky ja ikä mikä tahansa. Ikääntyminen ei nimittäin ole sairaus, vaan luonnollinen osa meidän jokaisen elämää. Haluaisithan sinäkin, että sinua kuunneltaisiin ja mielipiteelläsi olisi väliä – oli ikäsi mikä tahansa?

Ikääntyminen ei ole vain kalliita laskuja yhteiskunnalle, vaan parhaimmillaan ikääntyneet kykenevät antamaan yhteiskunnalle paljon sellaista, mitä se kaipaa – viisautta, tietoa ja läsnäoloa. Siksi meidän tulee varmistaa, että jokaisella sukupolvella on mahdollisuus arvokkaaseen ikääntymiseen.

 

Arvokasta ikääntymistä voidaan tukea digitaalisilla ratkaisuilla, jotka mahdollistavat erilaisten esteettömien palveluiden saatavuuden myös siinä kohtaa, kun fyysinen liikkuminen tai kotoa poistuminen on haastavaa. Tutustu tarkemmin AddSecuren turvapuhelinpalveluratkaisuihin!

Turvapuhelinpalvelut

 

Oletko ikäihmisen omainen? Löydät tarkemmat tiedot turvapuhelinpalveluistamme kuluttajille suunnatusta verkkokaupastamme!

Siirry verkkokauppaan