Suomi Logg inn partnerweb

School Safety – kun jokainen sekunti on tärkeä!


Jos koulussa tapahtuu jotain ikävää, AddSecure School Safety -ratkaisun avulla varmistetaan, että oikeat ihmiset saavat oikeat tiedot heti, oikeisiin toimenpiteisiin ryhdytään paikallisesti ja käyttöön otetaan automaattisesti oikea kulunvalvonnan taso. Tällöin koulun tiimit voivat estää kohtalokkaat tapahtumat tai vähentää niitä ennen kuin poliisi, vartijat ja/tai pelastuslaitoksen yksiköt saapuvat.

 

Turvallisuus kouluissa, osa 1

Haasteet

• Vakavien tapahtumien määrä eurooppalaisissa kouluissa kasvaa nopeasti. Esimerkiksi Ruotsissa ilmoitettujen opettajiin kohdistuneiden väkivallantekojen ja uhkausten määrä on kaksinkertaistunut kuluneiden viiden vuoden aikana.

• Yleensä vakavimmat seuraukset tapahtuvat jo ensimmäisten 10 minuutin aikana. Tällöin poliisi tai vartija eivät ehkä voi auttaa.

• Vaikka kulunvalvontajärjestelmiin ja vastaaviin on investoitu, tapahtumien aiheuttaja on useimmiten henkilö, jolla on kulkuoikeus kouluun.


Ratkaisu

On tärkeää, että tarvittaviin toimenpiteisiin ryhdytään jo muutaman sekunnin kuluessa, jotta kohtalokkaita seurauksia vähennetään. Oikeat tiedot ja ohjeet ovien lukitsemisen ja evakuointien kaltaisista toimenpiteistä on annettava heti, automaattisesti ja koordinoidusti koulun henkilöstölle, opiskelijoille ja hätäkeskukselle.

AddSecure School Safety on monikäyttöinen, turvallinen ja luotettava viestintäratkaisu. Sen avulla voidaan käsitellä kaikki manuaalisesti tai automaattisesti laukaistut tapahtumat heti kiinteästi asennettujen hälyttimien ja mobiilihälytysratkaisujen avulla.

Kaikki tarvittava vastaanottajat saavat ohjeet ja tiedot muutaman sekunnin kuluessa valmiiksi määritettyjen skenaarioitten pohjalta. Erityisen suojatun hakulaiteverkon avulla varmistetaan, että kaikki kriittiset viestit välitetään. Hätätilanteessa ei voi käyttää ylikuormitettua mobiiliverkkoa tai mykistynyttä puhelinta.

Ratkaisun sisältämät infotietonäytöt asennetaan julkisiin ja henkilöstön tiloihin. Niiden avulla voidaan välittää yleisiä tietoja esimerkiksi aikataulujen muuttumisesta tai lounasvaihtoehdoista, kun tilanne ei ole päällä.


Edut

• Kun toimenpiteisiin ryhdytään heti ja paikallisesti, henkilövahinkoja ja kärsimystä voidaan rajoittaa, jopa pelastaa henkiä.

• Oikeat tiedot ja selkeät ohjeet annetaan automaattisesti, jotta virheellisten päätösten ja viivästysten vaara vähenee.

• Kun School Safety -järjestelmää käytetään yleisistä asioista tiedottamiseen päivittäin ja esimerkiksi vandalismista ja huumekaupasta koulun alueella tiedottamiseen säännöllisesti, henkilöstöllä on valmiudet reagoida, jos sattuu jotain vakavampaa. Samalla turvallisuuden tunne opiskelijoiden ja koulun henkilöstön keskuudessa vahvistuu.

 

Onko sinulla kysyttävää? Ota yhteyttä!